Seagalismin pyhä viisinäisyys

Senseistä niskoja väänteleväksi toiminta ikoniksi

Tämän päivän toimintaelokuvia seuraava nuoriso tunnistaa Steven Seagalin väsyneet kasvot straight-to-video-tyyppisistä sieluttomista räpellyksistä, mutta eivät välttämättä tunne Sensein jättämää elokuvallista perintöä toimintagenren saralla. Ajat olivat ennen toiset. Ajattelinkin valoittaa nykyisin Budhalaisia arvoja seuraavan Seagalin uran ensimmäisiä elokuvia. Tämä ns. säälimätön pyhä viisinäisyys, joka koostuu elokuvista Above The Law, Hard to Kill, Marked for Death, Out for Justice ja Under Siege, kuuluu edelleenkin suosikkieni joukkoon. Steven Seagalin kultakausi oli 80- ja 90-luvun vaihteessa. Vielä tuolloin markkinoille tuotiin K-18 leiman omaavia testosteroni pitoisia äijäleffoja. Nämä ajat ovat valitettavasti jo kadonneet ja nykykatsojille tuputetaan massayleisöä varten siloiteltuja pg-13 leffoja. Vanhat kassamagneetteiteina toimineet lihaskimput ovat siirtyneet joko jäähdyttelemään, kokonaan eläkkeelle tai tärkeisiin julkisiin virkoihin.

Ennen siirtymistään ruudun toiselle puolelle, Seagal toimi rahakkaiden henkilöiden kamppailulaji-opettajana. Japanissa kamppailulajioppinsa hankkinut Seagal löydettiin sattumalta kun yhdellä hänen asiakkaistaan sattui olemaan suhteita elokuvamaailmaan. Sensei löysikin itsensä nopeasti kamppailulajeja taitavana etsivänä elokuvssa Above the law vuonna 1988. Maanläheisellä tyylillään Seagal saavutti yleisön suosion nopeasti ja rooleja alkoi sadella. Noloja hetkiä ennen varsinaista uraansa toimintastarana kokenut Seagal mursi vahingossa Itse herra bondin, Sean Conneryn ranteen, opettaessaan tälle kamppailulajeja Never say never again:n kuvausten aikana.

Seagal viljelee harvakseen mitään maata mullistavia one-linereita, mutta ajoittain herran muminat nostattavat kohtauksen arvoa huomattavasti. Hersyvän kuivat one-linerit kuuluvat Seagalin maneereihin, mutta eivät ehkä ole ”se” juttu ja se on ymmärrettävää, koska miehen kädet ja jalat puhuvat hänen puolestaan, yleensä tuhoisin seurauksin. Ajoittain tuntuu ettei miehellä ole minkäänlaisia inhimillisä tunteita kun ukkoa isketään lakoon. Suuria tunneskaalan vaihteluja on myös turha hänen elokuvista etsiä. Suurin syy on varmasti miehen näyttelijäntaidoissa, jotka ovat olleet aina vähintäänkin puutteelliset ja täynnä muistettavia maneereita. Pökkelö nimikkeenä ei olekaan ihan aiheeton Seagalin kohdalla. Hänen naamastaaan on vaikea päätellä minkäänlaista sisäistä tunnekuohua.
Mutta tässä itse pyhä viisinäisyys, kolumnisti Ian Shoalesin kirjoittamien Haikujen saattelemana.

I know what you think.
You think you're above the law.
You're not above mine.

Above the Law (USA, 1988)
Pääosissa: Steven Seagal, Pam Grier, Henry Silva

Above The Law tai suomeksi Nico, nosti Steven Seagalin nimen ryminän lailla toimintaleffoja ravinnokseen ahmivien katsojien huulille. Above The law on Suhteellisen pienellä budjetilla kyhätty rehti tarina Nicosta, etsivästä, joka on saanut tarpeekseen lain kyvyttömyydestä rankaista syyllisiä. Nico päättää ottaa asianomaisten rankaisemisen omalle kontolleen. Elokuva liikuskelee siis selvästi Bronson-vaikutteita sisältämällä vigilantegenrellä, mutta sisältää runsaasti myös chuck Norrisille tyypillistä, yhden miehen armeija-kaltaista rymistelyä. Ehkäpä juuri siksi, elokuva iski 80-luvun lopulla katsojien sydämiin ja varmisti uuden tähden synnyn.

Elokuva starttaa pienimuotoisella Vietnam-jaksolla. jossa leffan päähahmot ja luonteenpiirteet pohjustetaan sekä luodaan ristiriitoja tulevaa tarinaa varten. Seuraa hyppäys nykyhetkeen eli vuoteen 1988, Nicon lapsen ristiäisiin. Elämä kulkee samoilla raiteilla kunnes kysymyksiä herättävät tapahtumat pakottavat Nicon tutkimaan erästä tapausta hieman pintaa syvemmältä. Tutkimusten edetestä Nico saa huomata, että kyseeessä ei ole mikään pikku juttu, vaan suuren luokan salamurhan suunnittelu. Kapuloita rattaisiin iskevät maksetut poliisit, lain yläpuolella toimivat tiedustelupalvelun-agentit sekä tietysti omaa napaansa tuijottavat pahikset. Kun Nicon tuttu murhataan ja perhe joutuu hengenvaarallisen uhan alle, mies joutuu toteamaan, että asiasta on tullut henkilökohtaista. Mättäminen voi alkaa.

Steven seagal nousee lain yäpuolelle heti ensimmäisessä elokuvaroolissaan ja tiputtaa samalla pahaa-aavistamattomat tahot norsunluutorneistaan. Ja sehän sopii katsojille vallan hyvin. Mies ottaa luulot pois niiltä jotka uskoivat hänen olevan luodinkestämätön. Above The Law kritisoi nyky-yhteiskuntaa ja etenkin lain yläpuolella taiteilevia tiedusteluagentteja, mutta on päähahmon tekemisien kautta ristiriidassa sanomansa kanssa. Sanoma siis vesittyy, mutta onneksi elokuva onnistuu siinä tärkeimmässä tavoitteessaan eli toiminnassa. Pahiksia viedään kuin pässiä narussa kaupungin kaduilla, baareissa ja jopa siinä perinteisessä ulkomaalaisomisteisessa pikkupuodissa. Rentoa matsaamista, viuhuvia luoteja ja sitä kuuluisaa graafista väkivaltaa. Kohtauksessa, jossa seagal vääntää ensiksi pahiksen käden poikkki ja etenee siitä niskaan, on vain sitä jotain alkukantaisen hienoa. Ei turhia puheita vaan sitä 80-lukulaista yltiöväkivaltaa puhtaimmillaan. Hieno aloitus uralle.

You fucking with me?
If you want me to hurt you,
Believe me, I will.

Hard To Kill (USA, 1990)
Pääosissa: Steven Seagal, Kelly LeBrock, William Sadler ja Frederick Coffin.

Seagalin Hard to kill on kaikkea muuta kuin älynjättiläinen. Steven Seagal on vaikeata tappaa, sen nyt tietävät kaikki. Tämän joutuu toteamaan myös elokuvan pääpahis jo heti alkumetreillä. Hard to kill, suomalaisittain Vaikeasti tapettava käsittelee niin monen muun Seagal-elokuvan ohella korruptoitunutta poliisi-instituutiota ja kieroja poliitikkoja.

Mason Storm (Seagal) on nimensä veroinen kovaksikeitetty kyttä, joka saa selville tietyn tahon aikeet salamurhata virassa istuva senaattori. Korruptoituneiden poliisien kautta kulkeva informaatio vaatii kuitenkin Stormilta raskaan hinnan. Hänen perheensä murhataan kylmäverisesti, mutta kuin ihmeen kautta Storm itse, selviää nipin napin, ajautuen kuitenkin syvään koomaan. Hänen kuolemansa lavastetaan ja koomapotilaana makaava Storm sijoitetaan turvalliseen paikkaan. Seitsemän vuotta myöhemmin Storm herää koomastaan ja hänen mielessään on vain yksi asia. Kosto.

Luodit lentelevät ja pahikset ulvovat tuskasta kun heidän ruumiinosiaan muokataan uuteen uskoon. Kyllä, Steven Seagal on täällä taas. Yhden onnistuneen elokuvan mies, ohjaaja Bruce Malmuth puhaltaa Hard to Kill:iin 90-lukulaista lähestymistapaa ja kumma kyllä, elokuva onnistuu olemaan tyyliltään huomattavasti 90-lukulaisempi teos kuin sitä seuranneet 2 teosta (Marked for death ja Out For Justice). Turha kuitenkaan luulla, että elokuva olisi puhdistettu turhasta väkivallasta. Pyhän viisinäisyyden selvästi heikoin lenkki sisältää tarpeeksi sitä itseään ollakseen aito ja oikea Seagal-tapaus. Sivurooleissa häärivät hemaiseva Kelly Le Brock, William Sadler sekä Frederick Coffin

Tyylille uskollisesti katsojien ei tarvitse odottaa ensimmäistä rökityskohtausta kovinkaan kauaa. Seagalin hahmot kun tuppaavat jatkuvasti törmäilemään uppiniskaisiin ryöstelijöihin jopa ruuanhakureisssuillaan. Ennen kuin itse elokuva kunnolla starttaakaan saamme todistaa kun ryöstelijät ottavat lukua yksi toisensa jälkeen, Stormin napsiessa heitä perusaikidolla. Yksi asia mitä rakastan näissä elokuvissa yli kaiken, on naurettavan epäinhimillinen ja epärealistinen käyttäytyminen. Seagalin esittämän Stormin mielestä kun tuntuu olevan oikeutettua tehdä julkisia teloituksia suuren ihmisjoukon edessä, ilman pelkoa jatkoseuraamuksista tai rangaistuksista. Elokuvan hauskin ”pieni” yksityiskohta on kuitenkin se, että Storm kykenee seitsemän vuoden liikkumattomuuden jälkeen saada itsensä samaan kuntoon kuin ennen, parin viikon treeneillä (arvio). Tällaiset turhat pienet yksityiskohdat antaa viimeistään anteeksi kun koittaa legendaarisen biljardikeppikohtauksen aika. Kohtaus vie viileyden pakkasen puolelle ja aiheuttaa itsessäni lähes aina spontaanin naurunpyrskähdyksen tai suosionosoituksen. En viitsi spoilata enempää, mutta kohtaus sisältää legendaarisen lausahduksen Seagalin suusta: That is for my wife! Fuck you and die!

I don't like to fight.
I don't like hurting,
but for you, I will !

Marked for Death (USA, 1990)
Pääosissa: Steven Seagal, Basil Wallace, Keith David

Steven Seagalin uran kolmas kokopitkä jatkaa jo tutuksi tulleella kostoteemalla. Lähinnä hätäisiä tv-sarjojen jaksoja nykypäivänä kyhäävä veteraani-ohjaaja Dwight H. Little, ohjasi aikoinaan muutaman perinteisen koulukunnan toimintarymistelyn sekä neljännen jatko-osan Halloween elokuvalle. Merkittävät meriitit ovat vähissä, mutta Marked for Death (Suom. Kuoleman Merkki) leffassa ohjaaja onnistuu maalailemaan tehokkaita uhkakuvia periamerikkalaisia lähiöitä terrorisoivista jamaikalaisista. Siinä missä John Candyn tähdittämä Cool Runnings esitteli rennon veikeät Jamaikalaiset velikullat koko perheen Disney-sankareina, kuvailee taas Marked for death Jamaikalaisia rasittavaa englantia pälpättäviä rastapäinä ja omalaatuisen pelottavina huumeveikkoina. Ratkaisun ymmärtää, hyvässä B-luokan toimintaleffassa kun pahiksien täytyy olla todellisia mulkeroita ja äärimmäisyyksiin vietyjä karikatyyrejä, vaikka jotain väestöluokkaa tällä loukattaisiinkin.

John Hatcher (Seagal) on törkeän rumilla aurinkolaseilla varustettu vähäpuheinen huume-etsivä, joka saa tarpeekseen työstään kun soluttautumisoperaatio menee mönkään ja pari kuolee rikollisten luoteihin. Menneisyyden tapahtumat alkavat vaania miestä, mitta täyttyy ja työpaikka lähtee vaihtoon. Hatcher palaa vanhoille kotikulmilleen saadakseen viettää aikaa perheensä kanssa. Mies joutuu kuitenkin nopeasti huomaamaan ettei kaupunki ole enää entisensä ja asia jota vastaan hän vuosia taisteli näyttää turmelleen jo osittain tutun ympäristön. Huumediilerit vaanivat uusia uhrejaan.
Kaupungin alamaailma kuohuu ja huumebisneksen valta on vaihtumassa. Uudeksi valtiaaksi kipuaa nopeasti tervejärkisestä henkilöstä kaukana oleva Voodoo-ukko Jamaikalta. Hämäräheikin valta on kova ja hänen ”possensa” terrorisoi ympäristöä systemaattisesti. Vanhan taistelukumppaninsa huolestuneista kommenteista huolimatta Hatcher päättää olla sekaantumatta asiaan. Pienen käsikähmän seurauksena Hatcher ja hänen perheensä joutuvat kuitenkin hengenvaarallisen uhan alle. Hatcherin on aika kaivaa vanha sotakirves haudastaan ja opettaa huumehörhöille mistä se kuuluisa kana pissii.

Marked for death etenee elokuvana nopeasti paikasta A paikkaan B ilman mitään turhia selittelyjä. Kaikesta äijäilystä ja käsienvääntelystä huolimatta, itse sisältö on juonellisesti ja hahmojenkehityksen kannalta sieltä ontoimmasta päästä. Etenkin Keith Davidin hahmosta olisi varmasti voinut ammentaa jotain lisää. Elokuvan demoninen pääpahis Screwface (dvd:n mukainen suomennos; Vinonaama) ei ole valitettavasti ulkonäkönsä mukaan nimetty, mutta on silti käytökseltään oudoimpia ja ehkä myös siksi muistettavimpia pahiksia ikinä. Ponnaripäisen ja samettisella äänellä hönkivän sensein näkeminen tositoimissa riittää kuitenkin tyydyttämään B-leffoja seuraavan yleisön.

My partners all die
In ambush, by trickery.
And I fight alone.

Out For Justice (USA, 1991)
Pääosissa: Steven Seagal, William Forsythe, Jerry Orbach.

Out for justice, suomalaisittain Katujen laki, pärähtää käyntiin 80-luvun tyypillisellä musiikkivalinnalla, vaikka itse leffa 90-luvulta onkin. Heti alussa tehdään selväksi millainen Seagalin esittämä poliisi Gino on miehiään, kun äijä kesken varjostuskeikan tekee hakkelusta naista hakkaavasta parittajasta. Samalla leffan sanomasta tulee katsojalle selvä: ellet halua rypeä omassa verilammikossasi, älä ryttyile Steven Seagalille.

Katujen kasvatti Gino, kaikkien kunnioittama maanläheisiä viisauksia lateleva poliisi ”joutuu” ottamaan oikeudet omiin käsiinsä kun hänen parinsa ja paras ystävänsä Bobby murhataan keskellä kirkasta päivää. Surmatyön tekijäksi tunnistetaan Richie Madano, huumehöyryissä sekoileva pikkugangsteri, joka aikoo ravistaa kaupunkinsa pölyt kengistään ja siirtyä vihreämille niityille huomattavan rahasumman kera. Ennen lähtöä Richie haluaa kuitenkin maksaa kaikki kalavelat, kylmän lyijyn muodossa. Alkaa kujanjuoksu, jonka keskiössä paistattelee Richie, kunnianloukkauksesta hänen päätänsä vadille vaativa Mafia sekä tietysti Gino, jonka yksinkertaisena, mutta tehokkaana motivaationa on nähdä Richien kärsivän.

Elokuvan suola on Ginon ja limanuljaska Richien vastakkainasettelu. He ovat toistensa vastakohtia, mutta myös lapsuuden tuttuja. Pahiksien rooleissa ehkäpä parhaiten naamavärkkinsä tutuksi tehnyt kulttinäyttelijä William Forsythe tekee kaikkensa näyttääkseen sydämettömältä nilkiltä ja onnistuu työssään paremmin kuin hyvin. Richien hahmo on ehdottomasti yksi kuvottavimmista pahiksista ikinä. Taustalla hyörivät erilaiset mafiamiehet ja hämäräheikit, joiden persoonia avataan yllättävänkin tarkasti ottaen huomioon elokuvan lyhyen keston.

Pääosassa ovat toimintakohtaukset kuten asiaan hyvin kuuluu. Naurettavan ylilyötyä poliisiväkivaltaa mielelläään harrastava Seagal niittää Ginon roolissa ukkoa maahan kuin heinää. Verta ja katkenneita ruumiinosia ei säästellä eikä armoa anneta. Armo tuntuu välillä olevan yhtä epäolennainen sana Ginolle kuin se on pahiksillekin. Hyviksien ja pahiksien vastakkainasettelun lopputulos on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Näinhän sen pitääkin mennä, silmä silmästä. Elokuvan tapahtumat edustavat koko kestonsa ajan moraalisia ja eettisiä ääripäitä. Välillä Seagalin hahmo auttaa hädässä olevia ja on jalopuheinen, toisessa kohtauksessa mies iskee samppanjakorkin avainta pahikseen otsaan ja toteaa samalla jotain yllättävän arkipäiväistä.

Turha odottaa mitään syvällistä, Out For Justice on äijämäinen leffa isolla ä:llä. Loppukliimaksin sananvaihto riittää varmasti vakuuttamaan skeptisimmätkin yksilöt:
Richie: What are ya gonna do? Shoot me? I'm outta bullets!
Gino: Nope, but you see those bullets could've saved you a lot of pain.
Richie: I like pain.

Take over this ship?
That's just not gonna happen.
I'm taking you down.

Under Siege (USA, 1992)
Pääosissa: Steven Seagal, Tommy Lee Jones, Gary Busey

Kotimaan televisioviihteen kulmakivenä toiminut Under siege eli Kaappaus merellä, lainailee 80-lukua, mutta on ilmiselvästi 90-luvun tekele. Jotain tästä kertoo jo elokuvan budjetti. Vertailukohteena voidaan käyttää esimerkiksi Seagalin ensimmäistä kokopitkää Above The Law:ta, jonka budjetti oli n. 17 kertaa pienempi kuin Under Siegen. Under Siege liikuskelee tutulla ja turvallisella terroristiosastolla. Pääosassa eivät kuitenkaan vielä 90-luvun alussa olleet Allahia ylistävät ääriuskovaiset vaan muuten häiriintyneet oman maan sankarit. Omat koirat siis purevat tässä elokuvassa. Under Siegen perus asetelmat eivät juurikaan eroa kahdesta ensimmäisestä Die Hard-elokuvasta. Yksi mies asettuu kaikkia odotuksia vastaan ja aloittaa yhden miehen sodan terroristeja vastaan pelastaakseen päivän.

Casey Ryback (Seagal) on taistelijaristelijän kokki, jonka luonnollinen käyttäytyminen laivan upseeriston keskuudessa närästyttää osaa heistä. Sota-aluksella järjestellään yllätysjuhlia kapteenin kunniaksi. Ryback päätyy iskemään erästä upseeria päin näköä ja hänet vangitaan ja heitetään kylmäsäilöön juhlien ajaksi. Juhlat keskeytyvät kuitenkin luotien säestäminä ja terroristiryhmä, muutaman upseeriston edustajan kanssa, kaappaa laivan haltuunsa. Ryhmän johtajien motiivina on kosto ja vallankumoukselliset tarkoitusperät. Pahan veren lisäksi heillä on käytettävissään laivan koko asearsenaali. Valitettavasti terroristit valitsivat väärän laivan, sillä purkin kokki Ryback, on kaikkea muuta kuin höyhensarjalainen. Kun mies vapautuu kahleistaan pääsee helvetti irti.

Budjetti on siis kasvanut ja puitteet sen mukana. Kaupungien kiireisiltä kaduilta ja idyllisistä lähiöistä on siirrytty kylmän kalsealle valtamerelle. Kaikkea on enemmän. Under Siege-elokuvaa pidetään yleisesti Seagalin parhaimpana työnä. Väitettä tukee moni seikka, enkä voi hangoitella vastaan. Under Siege on mainio actionrymistely, mutta silti yksi Seagalin tuotoksista nousee ylitse muiden, Out For Justice.

Gary Busey mielenvikaisena upseerina ja Tommy Lee Jones kostoa himoavana agenttina ovat loistava pahiskaksikko. Luonnollisia avujaan leffassa iloisesti esittelevä Erika Eleniak toimii avuttomana naishahmona. Baywatch-nuken läsnäolo on täysin turhaa ja ehkä hieman ärsyttävääkin. Silmänruokaa toki, muuta iloa tästä pakkauksesta ei oikein löydykään. Nainen täydentää kuitenkin kokonaisuutta luonnonlakeja uhmaavilla kaksosillaan. Steven seagal on äärimmäisen kovassa vedossa vielä 40 vuotinaana tässä elokuvassa ja se myös tarkoittaa sitä, että ruumiita syntyy ja pahikset saavat maistaa omaa lääkettään sensein väkivaltaisen akrobatian säestämänä. Under Siege on siis Seagalismin pyhän viisinäisyyden päättävä lenkki. Valitettavasti 90-luvun tuotanto oli tämän jälkeen suhteellisen heikkoa.

Jyki