Walt Disneyn nimen tuntevat kaikki vauvasta vaariin, eikä ihme, legendaarisen satusedän hengentuotoksia olemme saaneet nautiskella jo reilut 80-vuotta. Disneyn tuotokset, niin uudet kuin vanhat klassikot, saavat runsaasti esitysaikaa vuodesta vuoteen, joten on luonnollista, että tuo D:llä alkava sukunimi tunnetaan suomessa paremmin kuin oman pojan, Iso D:n eli Ilkka Lipsasen esiintyjänimi. Disney Franchise hallitsee vielä suurta osaa markkinoista, mutta nousevan auringon maasta ponnistaneet animeohjaajat ovat alkaneet kahmia itselleen tilaa kilpailussa. Anime eli Japanilainen animaatio, ei ole mikään uusi tekijä, vaan sitä on tuotettu jo kohtapuolin n. 50 vuotta. Hayao Miyazaki ei ole myöskään uusi tuttavuus kovan luokan Otakujen keskuudessa, mutta tavalliselle matti meikäläiselle, tämän japanilaisen animen ehkäpä tärkein vaikuttaja tuli tutuksi vasta vuoden 2001-kokopitkällään spirited away (suom. Henkien Kätkemä). Tammikuussa 67-vuotta täyttävä veteraani tunnetaan parhaiten tyylistään sekä ohjata, että käsikirjoittaa teoksensa. Miayazakin elokuville on tyypillistä hahmojen mielenkiintoiset ihmissuhteet sekä ihmisten ja luonnon kanssakäyminen. Vahvoilla ja itsenäisillä naishahmoilla on myös tärkeä osa Miyazakin elokuvissa.
Tässä muutama valittu pala ohjaajan uralta. Muutama kaipaa uusintakatselua, joten tämän vuoksi jätin pari leffaa jutun ulkopuolelle.
My Neighbour Totoro (1988)
Ennen Spirited awayta oli Totoro, ehkäpä Miyazakin luomista hahmoista tunnetuin ja ehdottomasti rakastetuin karvaturri. Paljon tästä kertoo jo sekin seikka, että Totoron hahmo on valjastettu Miyazakin animaatiostudio Ghiblin logoksi.
My Neighbour Totoro-elokuvaa on yleisesti tituleerattu Miyazakin hienoimmaksi työksi eivätkä ihmiset toki ole väärässä ihan täysin. Mestarin luomista tarinoista ehkäpä juuri Totoron hahmot ovat kaikista inhimillisimpiä ja samalla myös olemuksiltaan valloittavan aitoja ja lämpimiä. Kun soppaan lisätään mausteeksi vielä Totoron kaltainen mielikuvitushahmo on käsillä lämminhenkinen kokoperheen klassikkoanimaatio. Pörröinen Totoro on hahmona elänyt omaa elämäänsä valkokankaiden ulkopuolella jo kohta 20 vuotta, eikä innostus ota laantuakseen.
My Neihgbour Totoro on tarina Kusakaben perheen sisaruksista, jotka muuttavat isänsä mukana maalle, ollakseen lähempänä nimeltämainitsematonta sairautta potevaa äitiään. Idyllisessä maalaismiljöössä sisarukset tutustuvat naapureidensa ohella myös metsän mystisiin taruolentoihin, jotka näyttäytyvät vain lapsille. Taruolennot ovat suhteellisen arkoja ja näyttäytyvät vain harvoin, joten sisarusten etsintäretki olentojen löytämiseksi on hankala, kaiken taustalla vaikuttavat vielä arkipäivän ilot ja murheet.
Rikas Japanilainen mytologia elää vielä vahvana kansan mielissä ja siitä myös Totoron tarina ammentaa suuren osan elinvoimastaan. Hahmona Totoro esittää jonkinlaista metsän peikkoa tai metsänhenkeä. Länsimaiselle ihmisille japanilaisesta mytologiasta vaikutteita hakeva anime saattaa olla joskus hieman liikaa, mutta mielestäni tämä seikka vain lisää sekaan oman hienon mystisyyden tunteen, jota esimerkiksi lukuisista länsimaisista piirretyistä puuttuu.
Naapurini Totoro on kaikkea muuta kuin hätiköivä teos. Elokuva etenee rauhallisesti, tunnelmaa luoden, joka tekee siitä omalla tavallaan ainutlaatuisen nautittavan satutarinan. Virkistävää on myös se, että elokuvassa ei ole lainkaan hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Tämän tilalle on asetettu Kusakaben perheen äidin potema sairaus, jonka näkisin osaltaan edustavan pahaa.
Totoro sydämellinen elokuva, muttei imelällä tavalla. Se on myös täydellinen vastakohta samaan aikaan ilmestyneelle Tulikärpästen haudalle, jota esitettiin yhteisnäytöksessä Totoron kanssa. Ratkaisu ihmetyttää, sillä Tulikärpästen hauta on kaikkea muuta kuin herkkien ihmisten elokuva. Syvältä riipaiseva anime on edelleenkin yksi emotionaalisesti koskettavimmista elokuvakokemuksistani. Totoron piirrosjälki yllätti täysin. En odottanut sen olevan näin laadukasta 20 vuotta vanhassa animessa, varsinkin kun useat samaisen vuosikymmenen lopun animet olivat piirrojäljiltään valovuosia perässä. 5/5
Porco Rosso (1992)
Animemestari Hayao Miyazakin ohjaama fantasia-seikkailu yhdistelee hienosti oikean elämän historiaa mielikuvituksellisiin tapahtumiin, tässä sydämellisessä animessa. Porco Rosso on legendaarinen taistelijalentäjä, joka eräänlaisen taian seurauksena siaksi muututtuaan pakeni Italian lennostosta ja elelee rentoa elämää omassa trooppisessa piilopaikassaan, välimeren raikkaissa maisemissa. Oleskeluaan ja ainutlaatuisen koneensa kustannuskuluja Porco hallitsee tekemällä palkkakeikkoja erilaisten merilaivojen suojelijana. Porcoa vihaavat ilmojen merirosvot ja kunnioittavat tavalliset tallaajat. Yhteiskunnalliset muutokset ovat kuitenkin ajamassa Porcoa pois työnsä parista, mutta vielä kerran on karismaattisen possun tartuttava lennokkinsa ohjaksiin, kunnian ja rakkauden puolesta.
Porco Rosso on leppoisa hahmo. Possun raamit omaava karismaattinen miekkonen on monimuotoinen hahmo. Hän on yksinäisten vuosien saatossa oppinut kyynisyyden taidon, mutta sisällä sykkii kuitenkin lämmin ja avoin sydän. Hän piiloutuu kaikessa tekemisissään fyysisen olemuksensa taakse, itseironisten, mutta hauskojen heittojen saattelemana: ”Face it. i’m just a pig”. Englanninkielisessä Dubissa Porcona taiteilee itse Michael Keaton, joka elävöittää hahmoa ja hänen tarinaansa aluksi hieman lakoniselta kuullostavalla ääninäyttelyllään.
Porco Rosso on mittasuhteiltaan pieni ja hyvin yksinkertainen, mutta silti hieno tarina, joka jättää raavaankin miehen hyvälle tuulelle. Miyazakin luoma maailma elää omaa elämäänsä, jonka ansiosta katsojalle jää tunne kuin itse Porcon tarina ja tekemiset olisivat vain pieni osa itse suurempaa kokonaisuutta. Sivuhahmot ovat mielenkiintoisia ja Piirrosjälki upeaa kuten aina. Elokuva ei varsinaisesti sisällä mitään raskasta sanomaa kuten monet muut Miyazaki-tuotokset, mutta se oli leffan kannalta hyvä ratkaisu. Hieno tarina aikuiselle mielelle. 4/5
Princess Mononoke (1997)
Muinaiseen japaniin sijoittuva Princess Mononoke on fantasiaa ja seikkailua yhdistelevä teos, joka käsittelee pohjimmiltaan sitä miten ihmisen teot vaikuttavat luontoon ja sitä miten vanha joutuu muovautumaan tai katoamaan uuden alta. Elokuvassa tätä vanhaa ja perinteistä edustaa luonto ja luontoa hallitsevat erilaiset jumalat. Ihmisten kasvava teollistuminen ja kadonnut kunnioitus luontoa kohtaan on ajanut nämä kaksi osapuolta viimeisen ratkaisevan taistelun äärelle. Harmonia on kadonnut ja maailmassa riittää enää tilaa vain yhdelle osapuolelle. Lopullisessa taistelussa ratkaistaan osapuoli, joka jatkaa olemassaoloaan.
Tapahtumat ja etenkin jumalolentojen nousu viimeiseen katkeraan taisteluun muistuttaa paljon Taru sormusten herrasta-kirjan tapahtumia. Elokuva ei esitä selkeää mustavalkoista näkökulmaa siitä kuka on paha ja kuka hyvä vaan kuvaa tilannetta ja eri osapuolten motiiveja mielenkiintoisella tavalla. Kaikilla on oma lehmä ojassa.
Elokuvan lähtökohdat lähentelevät mittasuhteiltaan eeppistä tarinakerrontaa eikä Miyazakin toteutus epäonnistu. Voisi melkein sanoa, että Princess Mononoke on Miyazakin oma Taru sormusten herrasta. Suurten tapahtumien keskellä tärkeimmäksi osaksi elokuvaa muodostuu kuitenkin kahden päähahmon erikoisesti kehittyvä rakkaustarina. Toisiinsa rakastuneet päähahmot yrittävät tasapainoilla oikeiden ratkaisujen äärellä ja pysyä ylipäätänsä hengissä.
Miyazaki suoltaa kankaalle niin teemaltaan kuin visuaaliselta ilmeeltään sanoinkuvaamattoman upean tarinan jälleen kerran. Hands down 5/5
Spirited Away (2001)
Maailmalla mainetta niittänyt ja ensimmäisen Animaatio Oscarin vastaanottanut Spirited Away jatkaa Miyazakin menestystarinaa.
Chihiro on nuori tyttö, jonka matka uudelle asuinpaikalle keskeytyy dramaattisesti kun tyttö perheinen ajautuu Yu-baba nimisen noidan hallitsemaan henkien maailmaan.
Chihiron vanhemmat muuttuvat sioiksi ja tytön on selviydyttävä yksin henkien maan haasteista löytääkseen parannuksen vanhempien loitsuun ja tien takaisin kotiin.
Lukuunottamatta alun kohtauksia, elokuvan tapahtumat sijoittuvat eräänlaiseen unenomaiseen jumalolentojen asuttamaan henkien maahan. Skenaario avaa miyazakille mahdollisuuden sukeltaa syvemmälle mielikuvituksensa syövereihin ja tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että luvassa on silmiähiovan kaunista animaatiota ja mielikuvituksellisia oivalluksia, joita vain mestari itse voisi keksiä.
Miyazaki puhaltaa elokuvaan elinvoimaa hienoilla henkilöhahmoilla ja viimeistelee täydellisyyden hienoilla visioillaan. Täydellisyyttä hipovaa tarinaa häiritsee lapsenomainen moraalisaarnaaminen, joka on tuttua jo ohjaajan aikaisemmista töistä. Elokuva on kuitenkin pääosin suunnattu lapsille, joten asian ymmärtää, eikä seikka nyt välttämättä niin räikeä ole kuin monissa muissa animaatioelokuvissa. Silmänkarkin ohella opettavainen tarina ystävyydestä. 4,5/5
Jyki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti